text
otsikko

Toiminta

Kickapoon toiminnan pääpaino on curlyjen kasvatuksessa ja jalostuksessa. Lisäksi järjestämme satunnaisesti ohjattuja vaellusretkiä hevosillamme Minnesotan upeisiin, jääkauden muokkaamiin maisemiin.

Kasvatus

img

Kasvatusrotunamme on virtuaalimaailmassa tällä hetkellä suhteellisen harvinainen American Curly Horse. Haluamme vaalia rodun alkuperäisiä ominaisuuksia, kuten kiharakarvaisuutta, kestävyyttä ja lempeää luonnetta. Tämän vuoksi käytämme jalostukseen vain puhtaiksi rekisteröityjä curlyja, joiden lähisukulaisiin ei ole sekoitettu muita rotuja. Kickapoon kasvatit soveltuvat hyvin lajiin kuin lajiin, mutta vanhemmat ovat usein kisanneet lännenratsastuksessa.

Kickapoossa kasvateillamme on käytössä tietynlainen nimeämiskäytäntö. Tammavarsat saavat yleensä nimensä emän mukaan ja orivarsat isän mukaan. Nimeämiskäytäntö on kuitenkin joustava ja kasvatin ostajilla on ilman muuta mahdollisuus vaikuttaa varsan nimeen.

Kasvatteja syntyy harkitusti ja hiljaisella tahdilla. Käytämme jalostukseen paljon omia oreja ja tammoja, mutta myös ulkopuoliset astutukset onnistuvat erikseen sovittuna. Jalostusoriimme ottavat mielellään vastaan myös ulkopuolisia tammoja. Pyrkimyksenämme on taata varsoille ainakin täydet kisapisteet vanhempien osalta. Kickapoon kasvatit tunnistaa etu- tai takaliitteistä Kick. Kasvatusliitteen käyttäminen ei ole välttämätöntä, mutta kuitenkin toivottavaa.

Myyntiehdot

- Kasvatille tulee tehdä sivut kahden viikon sisään ostosta
- Kasvatti rekisteröidään VRL:n hevosrekisteriin, kasvattajaksi KICK9522 ja kasvatusliitteeksi Kick
- Hevosen sivuille merkitään kasvattajaksi Kickapoo Ranch
- Toivottavaa olisi, että hevonen saisi elämässään ainakin yhden varsan, ja sen kuoltua sille tulee tehdä netissä säilyvät muistosivut
- Kasvatteja ei oteta takaisin, paitsi jos sivut katoavat eikä omistajaan saada enää yhteyttä
- Jos kasvatti myydään eteenpäin, olisi hyvä jos ilmottaisit siitä meille

Tarjoukset näyttöineen sähköpostiin joutokeino@gmail.com.

Kasvatit 2022

s. 19.01.2022 abc-t. Kick Wisconsin e. Kick Idaho i. Valeriano LH om. Halluharjantila

Kasvatit 2017

s. 20.05.2017 abc-t. Kick Cottonwool e. Cotton Candy i. Herugrim om. Hazard
s. 27.03.2017 abc-t. Kick Lafayette e. Louisiana i. The Sound of Silence om. Redoach Horses

Kasvatit 2014

s. 28.04.2014 abc-o. Kick Flamberge e. Cotton Candy i. Herugrim om. Kickapoo
s. 09.03.2014 abc-t. Kick Idaho e. Louisiana i. Herugrim om. Kickapoo

Kasvatit 2012

s. 06.02.2012 abc-o. Javelin Gone Bananas e. Louisiana i. Herugrim om. Ravenwood Ranch




Web Design © Tuulia N 2013 - valokuvia.viuhka.fi   |   kopiointi kielletty
© Kickapoo Ranch   |   virtuaalitalli - a sim game stable